Polkupyöräpäiväkirja

Sunnuntaina oli pilvinen päivä ja lännestä oli lähestymässä saderintama, joka ennakkotiedon mukaan oli hyvin voimakas. Minun kielelläni se tarkoittaa sitä, että sataa kaatamalla, tie tulvii ja kuohuu, pyöräily on jatkuvaa lätäkössä ajamista ohiajavien autojen roiskiessa vettä päälle. Todellisuudessa rintama oli kuitenkin pieni tihkusaderintama, mutta sitähän minä en tiennyt. Tuuli oli navakka lounaan ja lännen puoleinen, sikäli ihanteellinen pyöräilylle.

Aamulla rätisi yllättäen kirkokerttu luumupusikossa.

Lähdin leiriltä loppusiivouksen jälkeen, ohjelmaa olisi vielä ollut tunnin verran lisää, mutta kun hermostutti keli ja edessä olevat kilometrit. Jouduin taas odottelemaan lossia Barösundissa. Laineilla keikkui kaksi selkälokkia. Fagervikin lähellä lenteli nuolihaukka. Kuninkaantie Fagervikin jälkeen oli rauhallinen ja miellyttävä. Joddbölen voimaloilta tuli sähkölinjoja, jotka paljastivat maaston jyrkät muodot. Ennen Inkoota tie muuttui soratieksi. Inkoon kirkonkylän jälkeen Innanbäckiin oli miellyttävää tehdä matkaa. Mäetkään eivät olleet kovia. Jyrkempi mäki oli Innanbäckissä.

Siirryin tielle 51. Valtatielläkään pyöräily ei harmittanut, liikennettä oli vain kohtuullisesti ja mäet olivat loivia. Siirryin nopeasti kohti itää, pois kuvittelemani saderintaman tieltä. Siitä huolimatta jätin päätien Degerbyssä. Täällä on tavattu lintuharvinaisuuksia. Minä näin vain yhden pikkulepinkäisen. Nordanvikin kuuluisan kuusen kohdalla leijaili kaksi tuulihaukkaa. Kunta vaihtui Siuntioksi. Siuntiossa tie muuttui radikaalisti huonommaksi, hyvin paljon paikkailluksi yksityistieksi. Tasaiset pellot loppuivat ja jouduin polkemaan taas mäkiä ylös. Käännyin Läntiselle Kuninkaansillalle. Täällä on hiidenkirnu jossain ylärinteessä, mutta siihen oli rakennettu taloja ja siellä oli ihmisiä, niin ei huvittanut sinne oikein mennä. Tiellä oli kaksi koiraa irrallaan ja täytyi varoa, ettei aja päälle.

Kuninkaansilta itsessään oli hieno puusilta. Sen jälkeen tuli jyrkkä mäki. Tämä puoli Siuntiosta oli hyvin mäkistä. Fågelvikistä Kirkkonummelle oli yhdeksän kilometriä, joten saatoin kyllä sietää minkälaiset mäet tahansa tässä vaiheessa. Puhtia riitti. Kunnan vaihtuessa Kirkkonummeksi maasto rauhoittui. Tie oli ollut kaikin puolin mukava ja rauhallinen ajaa, nyt tulin jo ihmisten ilmoille. Kirkkonummella oli tivoli. Tivolikentän jälkeen alkoi varmasti reissun kovin nousu ja se oli uskomattoman jyrkkä ja pitkä. Alastullessa oli nopeusmittarissa vain 43 km/t, koska heti sen jälkeen tuli uutta mäkeä. Lähellä Jorvasta maasto rauhoittui. Jorvaksessa oli tietyö ja pääsy tielle 51 oli kielletty. Menin siitä siitä huolimatta, koska halusin, että tämä reissu on jatkoa sille, kun poljin kerran Porkkalaan, niin että voin sanoa polkeneeni Helsinki-Karjaa -välin. Moottoritietyömaa tuhosi arvokkaan kosteikon. Todellakaan ei tehnyt mieli lähteä pyöräilemään tuohon sotkuun mukaan. Niinpä poljin takaisin Jorvaksen asemalle.

Siellä ei ollut mitään laituria. Pyörän nostaminen paikallisjunan portaita ylös oli aivan ylimaallinen voimankoetus. Sain sen kuitenkin sisään. Jouduin koko ajan väistelemään junaan tulevia ihmisiä pyöräni kanssa. Matka maksoi €5,90 minulle ja €4,20 pyörälle.

Pasilassa pyörän laskeminen alas oli yhtä hankalaa kuin sen saaminen ylös. Onneksi sain apua. Mikä idiootti on suunnitellut kaiteen keskelle lähijunan portaita? Miksi junissa ei ilmoiteta, kummalla puolella laituri on? Laukun koukku irtosi siinä tohinassa ja sotkeutui pyörän rattaisiin niin ettei vapaaratas toiminut, vaan se koukku jäi sinne rataspakan sisälle jemmaan lujasti. Sain sen kellarissa puukolla pois. Sitä varten on leuku olemassa. Tarranauha saattaa olla maailman tyhmin keksintö vetoketjun ohella, mutta nämä koukut pyörän yhtään missään on kova kilpailija, koska ne aina sotkeutuvat takarattaisiin.

Tämän päivän vietin leirillä ajamatta lainkaan pyörällä. Illalla uin viereiseen Elisaareen ja kävelin sen luontopolun alusta loppuun. Luontopolulla ei näkynyt mitään merkittävää, paitsi että tammilehto oli hieno. Paljon enemmän muistan sen siitä, että taivalsin koko luontopolun avojaloin ja uimapuvussa. Välillä siellä pilkisteli nokkoset pitkospuiden välistä. Missä lampaiden laidun, siellä nokkosia. Pelkäsin jo välillä, että luontopolku olisi niin pitkä kuin Neulamäen kuusikilometrinen luontopolku Kuopiossa ja siihen menisi koko ilta, tai etten löytäisi takaisin. Pelkoni oli kuitenkin turha.

Vaikka tuuli oli navakasti eteläinen, pieni puolituntinen luontoretkeily toi kaksi hiirihaukkaa, kalasääksen ja nuolihaukan. Lisäksi illalla oli niityllä pari peltosirkkua. Seuraavaa yötä en nukkunut riippumajoitteessa.

Tänään piti lähteä leirille ja ensimmäistä kertaa olen lähdössä pyörämatkalle InterCityllä. Varasin pyöräpaikan itselleni viikko etukäteen.  Matka Pasila-Karjaa maksoi €17,80 kuljettajalta ja €9 pyörältä. Pelkäsin, etten saa pyörää ajoissa junaan sisälle tai junasta pois, koska siitä oli pelotelti minua niin paljon etukäteen. En pistänyt pyörää kiinni  roikkumaan yläkoukkuun, vaan se matkasi pyörätilassa alhaalla. Toinen pyöräilijä tuli kanssa junaan ja molemmat pyörät mahtuivat pyörätilaan.

Helsingissä oli ollut aurinkoista, mutta Karjaalla oli pilvistä. Pian rupesikin satamaan vettä ja oli pakko pistää sadeasu päälle. Ylämäet väsyttivät, pelkään, että liian vähät hiilihydraatit on virhe ennen pyörämatkaa.

Ensimmäinen pysähdys oli linnanraunioilla. Linnanraunio oli ilmeisen suosittu kohde, koska vieraskirja oli edennyt takakanteen asti ja kaikki esitteet oli viety tai sitten Karjaa ei välitä matkailukohteestaan. Linna oli yllättävän pieni, ehkä sillä oli sitten enemmän korkeutta. Kustaa Vaasa oli käynyt täällä.

Maasto oli sellaista, että jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä, jotka tappoivat tahdin oli paljon. Ennen Antbytä Kuonontiellä oli valkohäntäpeura metsässä.

Antbyn ja Fagervikin välillä tiellä oli jylhät näkymät. Asfaltti oli kulunut karheaksi ja halkeillut. 60 merihanhea lensi aurassa yli etelään. Sade oli lakannut ja aurinko alkoi pilkistellä pilvien välistä. Kun vasemmalla puolella oli kaunis järvi saavuinkin Fagervikin ruukille. Lähdin kävelemään opastettua reittiä ruukin rakennusten ympäri. Odotin, että sieltä löytyisi pikkutikka, muttei siellä ollut oikein mitään lintuja. Mäen päällä oli komea kartano. Ajattelin, että se on ollut jossain postimerkissä. Olin oikeassa, se oli vuoden 1982 suomalaisia kartanoita esittelevässä postimerkkivihkossa. Siellä oli myös vanha kirkko ja yllätyksekseni ovi ei ollut lukossa. Kapusin kirkon parvelle - portaat olivat pikemminkin tikkaat - ja saarnastuoliin ottamaan kuvia. Kirkon seinillä oli julistuksia eri kuninkailta, vanhin niistä kustavilaiselta ajalta.

Fagervikin kahvila oli auki. Söin vähän kakkua saadakseni puhtia polkemiseeni. Fagervikin jälkeen lahdella kuului jostain lahden pohjukasta kurkien ääntä. Peltoaukeiden jälkeen tie meni melko autioiden alueiden läpi. Saavuin meren rannalle, mikä ei näillä seuduin tarkoita maaston muuttumista alavaksi. Onneksi ei kuitenkaan tuuli haitannut. Barösundin lossilla oli tauko. Lossimatkan jälkeen kävin paikallisessa puodissa, jossa palveltiin kahdella kielellä, taisi olla kuitenkin ruotsi pääasiallinen kieli. Rövassiin lähti soratie, jonka ominaisuuksiin kuului maltillisesti nimismiehen kiharoita ja äkkinäisiä jyrkkiä nousuja. Perillä kiskoin sateenkaarilipun tankoon. Metsäkauris oli kaukana metsässä, otin siitä kuvia. Tutustuin paikkaan ja pistin riippumajoitteen kiinni puihin. Nyt kun minulla on riippumajoite, ei ole tarpeeksi tiheää metsää sen laittamiseen. Nykyin yöni riippumajoitteessa. Kyllä tarranauha on huono keksintö, olin mielestäni koko ajan tippumassa pohjan reiästä maahan. Nukuin myös mytyssä riippumajoitteen keskellä. Ei olleet kovin makeat unet, mutta ainakin nukuin yön taivasalla.

Linkki reittiin: www.gpsies.com/map.do

Joka toinen minun pyörämatkani on päättynyt jonkinlaiseen tekniseen feeluun, eikä ole kysymys ollut edes kovin pitkistä matkoista. Pyörän toimivuus tuo aina lisää jännitystä näille retkille. On kuin autoilu sata vuotta sitten. Pyöräkorjaamoja ei ole oikeasti missään landepaukkuloissa.

Pyörän kuljettaminen linja-autolla toimii hyvin. Kyselin myös VR:ltä. VR:llä olisi löytynyt paikka InterCityssä aamulla, jos sen varaisi illalla ja keskipäivällä jos sen varaisi aamulla.

Ei ole sellaista kuin "liikaa aurinkovoidetta". Aurinko aina polttaa ihon karrelle, ilmeisesti myös sadekelillä.

Paitsi että maasto oli hyvin rankka, oli myös keli rankka. Sateen jälkeen kosteusprosentti oli hyvin suuri, oli painostavan kuumaa.

Pitää ruveta käyttämään teltan sijasta riippumajoitetta. Metsänpohjat on niin epätasaisia, että telttapaikkaa on vaikea löytää.

Yöunia häiritsivät kärpäset. Ne tunkivat jopa hiuksiin, puhumattakaan siitä, että pörräsivät korvissa. Pyörä oli likomärkä. En pitänyt mitään kiirettä lähtemisessä tien päälle. Sadetta oli luvassa vielä iltapäiväksikin. Nautin aamupalan kaikessa rauhassa ja sitten matkaan. Niinimäkeen takaisin lyhyelle asfaltille ja sitten Alakyläntielle. Se oli oikein mukava, kapea soratie. Käännyin sieltä sitten Moninmäkeen. Sinne oli 9 kilometriä Varkaus-Joensuu -tietä. Teki tässä vaiheessa mieli kääntyä Joensuun tielle ja polkea sinne suoraan. Mutta Orinoron rotko oli nähtävä. Moninmäentie oli erämaisempi ja miellyttävämpi kuin samansuuntainen Riihirannantie, soratie kumminkin. Näin lähellä Moninmäkeä valkoselkätikkakoiraan tyypillisellä reviirillä: Lahokoivua ja vanhoja kuusia. Moninmäkeen kiipeämisen jälkeen tulin Heinävedentielle, jossa kuulin kurkien huutoa. Lähdin kiipeämään kohti Orkomäkeä. Jätin pyörän Orkomäentien alkuun. Sade oli kastellut Orinoron kartan nuhjuksi niin ettei siitä saanut mitään tolkkua. Ensiksi kävelinkin Humalamäen talon risteyksestä harhaan. Olisi pitänyt ottaa mukaan vähintään hyttysmyrkky, nyt sain huitoa koko ajan verenimijöitä kimpustani. Onneksi älysin palata ajoissa takaisin Humalamäen talolle. Tiltaltti lauloi ja paikalla oli hömötiaisia ja töyhtötiainen. Orinorolle oli 1,4 km lähellä olevan tien risteyksestä, suurin osa siitä oli liukkaita juurakoita. Hyttyset olivat kimpussa koko ajan. Tämän piti olla rentouttavaa vaihtelua polkemiseen! Laskeuduin rotkon pohjalle.

Pitkospuut olivat yhtä katalia kuin juurakot. Askeleet kaikuivat. Kun rotko rupesi levenemään, ajattelin, että rotkolaakso päättyy tähän ja palasin samaa tietä takaisin. Viihtyisä paikka yttösajan ulkopuolella ja kun on kuivaa.

Kun tulin takaisin, ajattelin ottaa selvää siitä, mikä pyörässä oikein kilkattaa. Pinnoja oli poikki, ainakin kolme. Minulla oli lisäksi takki ihan tyhjänä. Pysähtelin usein, yhdellekin bussipysäkille, jossa oli ilmoitettu bussin aikataulut. Yleensä bussipysäkeillä on ihan kaikkea mutta aikataulut puuttuvat. Tämä aikataulu oli kuitenkin vuodelta 1998!

Räsälään oli kuitenkin pakko päästä. Olen polkenut Kuopiosta (Räsälän) kautta Vehmersalmelle ja Kuopiosta Polvijärven Huhmariisiin, jonne olen polkenut Joensuusta ja Joensuusta käynyt Kolilla. Voin siis sanoa polkeneeni pätkissä Helsingistä Kolille kunhan pääsen Räsälään.

Sitä ennen oli kuitenkin monta jyrkkää mäkeä. Välillä oli jopa tasaista, mutta niitä hetkiä oli tuolla tiellä vähän. Pahimman mäet menivät mummovaihteella, eli kaikkein kevyimmällä, kävelyvauhtia. Aurinko porotti kuumasti ja aurinkovoide oli selkeästi pettänyt minut. Huovilanmäki oli hieno, sieltä avautui näkymä Kurjalan suunnan jyhkeille mäille.

Alastulo sieltä oli vauhdikasta: 59,2 km/t. Tuota enemmän on ollut vain Liperin Härkinvaarassa (61 km/t). Ajattelin, että tämä on nyt perkelettä, jos tuo takakiekko rupeaa hajoilemaan alta.

Pysähdyin Tuppurinmäen viihtyisällä pikkukaupalla. Paikan oranssi kissa kantoi suussaan kulorastaan maastopoikasta. Näin sen elävän vielä. Iskin käteni yhteen ja huusin kissalle, jolloin tämä tiputti rastaan, joka sai siivet alleen ja lensi puuhun yhtä kokemusta viisaampana. Mainitsin myös kaupassa kissan kolttosista.

Viimeisin piina oli se, että Räsälän kylän kyltti oli monta kilometriä ennen varsinaista kylää. Räsälässä tiet haarautuivat itään ja länteen. Joko menen Tuusniemelle huomenna reilusti myöhässä, josta lähden pois, tai sitten seuraava paikka, jossa voin kääntyä pois on Juuka, harmittavan lähellä. Eikä tuon takakiekon kestävyydestä ole takeita, sorateitä oli vielä edessä. Räsälä näytti vielä tutulta. Toisaalta, jos lopetan nyt, saan vielä huomiselta palkkaa. Siksipä päätin lopettaa nyt. Enemmän taisi mennä pinnoja minulta kuin Rämöltä Venäjällä.

Kolme pinnaa poikki ja yksi lisää?

Hotelli Unnukalta lähdin Teollisuustielle välttääkseni Leppävirran kirkonkylän massiivisen nousun, mutta nousu oli siitä huolimatta merkittävä. Laskin Leppävirran sillalle, miltä avautui hulppea näköala.

46,8 km/t oli maksimivauhti sillalta laskettaessa alas. Maisemat tien varrella olivat mukavia, järvi välkkyi tien varrella kumminkin puolin. Menin Riihirannantielle, joka oli pölyinen ja kuoppainen ja mäkinen. Kartta ei kerro tästä tiestä totuutta. Genimapille ei ole mikään ihme, vaikka siinä olisi suoranaisia virheitä, mutta kaikki muutkin kartat ihmetyttävät.

Näin linnun, joka oli sitruunankeltaisen ja mustan kirjava ja tosi pieni. Se heitti ajatukset ihan pois rattailta: tuollaisia on vain jossain Amerikassa! Sillä oli siemensyöjän nokka, keltainen vatsapuoli, siipijuova ja musta naama. Sitten tajusin, että sehän on poikanen vasta, eikä sen pyrstö ollut kerinnyt kasvaa pitkäksi. Poikanen, joka kuitenkin näyttää juhlapukuiselta aikuiselta ja on siemensyöjä. Kultasirkku! Tuli mieleen Eelis Raritétin laulu, jossa hän laulaa R-A-R-I:

Sillä kohta se tulee, kohtaa se tulee

Ei ennenkään ole luovutettu

Kun vasta on 13 tuntia tapitettu

Sillä kohta se tulee, kohta se tulee

R-A-R-I

Tänä aamuna alkaa jalkaa siihen malliin kolottaa

Että soppii jotain kovempaa viimeinkin odottaa

Eikö olisi jo vihdoinkin aika tämä odotus palkita

Kun on staijannut vuodesta -46 ilman taukoja

Kultasirkku on varmasti lähtenyt jostain Tolvajärveltä, Konnusta tai Lunkulansaaresta liikkeelle Laatokan rantaa ja Leppävirrallehan se tulee, tietysti. Kultasirkku tulee myöhään luoteeseen, joten poikasiakin tulee myöhään. Suomessa ei olla seitsemään vuoteen havaittu kultasirkkua.

Riihirannantiellä kuopissa kuului huolestuttava rusahdus, jonka olen yleensää yhdistänyt pinnojen katkeamiseen. En jää kuitenkaan sitä pohtimaan. Riihirannantien päässä on pieni pätkä asfalttia, se tuntuu ihanalta tämän täryyttämisen jälkeen, mutta ylitettyäni tien, se täryytys jatkuu taas. Vanha Karjalantie on kapea soratie, mutta sillä on hyvä pohja, joten sitä ajelee ilokseen. Niinimäessäkin oli pieni pätkä asfalttia, joka loppui välittömästi. Taas rutuutin soralla. Tulin kavereitteni pihalle ja istuin vähän aikaa pihakeinussa. Kaverit olivatkin paikalla, vaikka autoa ei näkynyt missään.

Ilta keskusteltiin niistä näistä, äärioikeistosta, lapsista, nörttimiehistä, terrori-iskusta, Orinoron rotkolaaksosta ja maistoin Suomen toiseksi parasta kotiolutta pale ale- sarjassa, tosin en ymmärtänyt sitä, kun ainoa olut, jota tulee juotua on Krušovicen Černe.

Reissuun lähtö jännittää, niin kuin aina. Koska mukana on pyörä, joka saattaa aina hajota maantielle, jännittää enemmän kuin jos kulkisi jalan.

Ensimmisen päivän tavoite on polkea Leppävirran kirkonkylältä Niinimäkeen. Seuraavana päivänä tulen takaisin ja tutustun Orinoron rotkolaaksoon. Poljen Soisaloa pohjoiseen ja (Kuopion) Vehmersalmen Räsälän kylässä tavoitteeni polkea Helsingistä Kolille paloissa on toteutunut, sillä Kuopiossa asuessani poljin usein tätä kautta Vehmersalmelle, Kuopiosta poljin tylsää Joensuun tietä Outokumpuun ja Polvijärvelle Huhmariseen ja sitten Joensuussa asuessani kävin Huhmarisissa pyörällä ja Kolilla pyörällä.

Kaikissa tämän alueen kunnissa olen pyöräillyt paitsi Kaavilla. Tarkoitus olisi polkea itselleni uutta reittiä Vehmersalmelta Tuusniemelle, Kaavin Luikonlahteen, Juukaan ja Kolille, josta lautalla Lieksan puolelle. Kaavi on minulle ollut vähän eksoottinen paikka. Kun olin Kuopiossa lintuharrastajana, sieltä tulevista havainnoista sai lukea, mutta sinne pääsi harvoin poikkeamaan.

Tätä kirjoitettaessa on ollut suuri konflikti juuri Leppävirran Soisalossa mökkeilijöiden ja retkeilijöiden kanssa saksalaisten soutajien rantauduttua ja leiriydyttyä mökin pihamaalle ilmeisesti luvan kanssa. Niinimäessä yövyn tuttavien luona ja sitten en yövy Leppävirralla lainkaan.

Tilastot:

Kunnat: Kangasniemi, Pieksämäen mlk., Pieksämäki, Jäppilä, Leppävirta

• Aika 5 t 4 min 12 sek
• Keskinopeus 15,67 km/t
• Huippunopeus 52,42
• Bussilippu Leppävirta-Helsinki €52,60 + pyörä €2,90

Aamulla heräsin hyvin nukutun yön jälkeen aikaisin. Näköjään se, kun olin pitänyt muovipussia tyynynä oli kopioinut jäljet muovipussista käteeni. Avainlipun minä vielä hyväksyn, mutta en sitä, että "voidaan hävittää polttamalla".

Aamu olikin tuulinen, mutta ei se häirinnyt itikoita. Täällä ne tunkivat ruokaankin. Pikkukäpylinnut kilkuttelivat taivaalla. P-paikalla oli roskis, mutta ei huussia. Roskiksessa oli teksti "syvyys 2,7 metriä". Ilmeisesti haluttiin kommunikoida, että jos joku käyttää sitä vessan pönttönä niin saattaa pudota syvälle.

Pääsin hyvissä ajoin aamulla liikkeelle. Maasto jatkui kumpuilevana, tuuli oli melko navakka ja tuli jopa vähän vilu. Linnut olivat hiljaa. Niinpä pääsin melko nopeasti Pieksämäelle. Siellä oli huoltamo, jossa sain ilmaa renkaisiini. Kysyin huoltamon pitäjältä saako sieltä "Losonmäen akkain lohkopaskaa", Pieksämäen maakuntaruokaa, mutta eipä siellä sellaisesta tiedetty. En ottanut vettä kun oli viluista enkä halunnut lukita pyörääni sisällemenon ajaksi. Arvelin, että tulisi muitakin paikkoja, jotka olisivat auki.

Pieksämäellä oli sitten pyörätie ja Länsiväylällä oli pyöräilykielto. No, väliäkö hällä, sillä pyörätie oli ihan kunnollinen. Kun laskettelin Pieksämäen keskustaan, kevyen liikenteen väylä oli tiilikivetystä ja pyörätie oli erotettu punaisilla tiilillä. Esimerkillinen pyöräilykaupunki. Kivetys ei edes kupruillut.

Pieksämäen keskusta oli kuin Pripjat tänään, tyhjä ihmisistä. Ylitin rautatien ja sitten kaupungin laidalla oli pari huoltoasemaa. Molemmat näyttivät olevan kiinni. Se siitä veden hankinnasta. Jatkoin eteenpäin toivoen vettä löytyvän myöhemminkin. Kukkarojärvi tien varressa oli kuitenkin suorantainen, enkä minä lähtenyt sieltä hakemaan vettä. Tänään minulla oli ensimmäistä kertaa vähän satulavaivoja. Tiellä Jäppilään oli mäkeä toisen jälkeen. Ajan mittaan niihinkin tottui. Vedestä vain rupesi olemaan pula. Onneksi ei ollut mitenkään helteinen keli. Saavuin sitten kaikkien mäkien jälkeen Jäppilän kylälle. Siellä oli heinät nostettu seipäille ja pitkäsarvista karjaa laiduntamassa niityllä. Näkymä oli idyllinen.

Jäppilässä oli kauppa auki ja poikkesin sitten siellä ja ostin pullon Pommacia janooni. Ajattelin, ettei tiellä ole kovin pahoja nousuja kun se kuitenkin seuraa järveä. Olin väärässä. Matka Tihusniemeen oli yhtä nousua ja laskua. Näin myös Tihusniemen jälkeen.

Sorsakoskentiellä oli vanhanaikaisia metallisia kilometriviittoja. Autoistumisen lieveilmiö on varmasti se, että nekin on poistettu. Mikähän ihme on senkin tarkoitus oikeasti ollut, onko Suomessa ollut romumetallin tarve.

Tien varrella oli mahtavia pirunpeltoja.

Niistä ei vaivauduttu matkailijalle mitenkään kertomaan. Ihan yllättäen viitat loppuivat ja jyrkässä alamäessä siirryin Leppävirran puolelle. Sorsakoski oli teollisuustaajama. Ei tässä vaiheessa hotsittanut enää käydä Sorsakosken Välimeren rannalla eikä kaupassa.

Sorsakosken jälkeen tien varrella oli pieni lampi, jossa oli laituri. Kävin täyttämässä vesipulloni siellä. Saavuin vitostielle ja Leppävirralle. Mietin, missä ihmeessä täällä oli pikavuoropysäkki. Löysin sitten sen matkailukeskus Unnukan edestä. Sain sieltä myös aikataulun ja numeron Kuopion liikenteelle. Varasin bussiin tilan pyörälle. Sain kuulla, että tänään on tilaa, mutta arkena olisi ollut täyttä.

Lähdin kävelemään Leppävirran kylälle. Ei huvittanut polkea massiivista mäkeä ylös, jääköön se vaikka seuraavaan kertaan. Kävin kaupassa ja soitin kysyäkseni olivatko leppävirtalaiset kaverini sattumoisin kylällä, eivätpä olleet.

Iho oli pahasti palanut auringossa ja oli ihan hellänä.

 Bussimatka meni leppoisasti kuskin kanssa jutellessa. Pääsin illalla vielä suihkuun.

View Larger Map

Tilastot:

Kunnat: Leivonmäki, Kangasniemi

• Aika: 4 t 48 min 17 sek
• Keskinopeus: 14,4 km/t
• Huippunopeus: 58,26 km/t

Olin aivan veltto ja voimaton huonosti nukutun yön jälkeen. Paitsi että sateen rummutus telttakangasta vasten pitää hereillä niin myös se, että naamalle lätsähtää katosta vesipisaroita. Arvelin, että velttous menisi ohi kun verryttelen kävelemällä läpi alueen kaksi luontopolkua. Niistä mielenkiintoisempi meni soille. Hyttysiä oli taas aivan valtavasti, laumoittain. Olin kaivanut esille hyttyshatun ja sille tuli kyllä käyttöä. Näytin ihan mehiläistarhaajalta. Suolenkin jälkeen oli geologinen Luupään reitti. Minä jopa hetkellisesti kiinnostuin geologiasta. Ajattelin, että "Luupään lenkki" oli saanut nimensä siitä, että Leivonmäellä koululaiset jotka eivät oppineet läksyjään kunnolla saivat kiertää sitä kunnes harjukuopat ja suon muodostumiset olivat selkärangassa. Osa reiteistä oli suunniteltu pyörätuolilla kuljettavaksi, mikä sai minut muistelemaan haikeasti Petraa. Hän tuskin olisi viihtynyt itikoiden syötävänä, toisaalta itikat eivät juuri hänestä piittaa. Ensimmäistä kertaa tulin ajatelleeksi, miksi itikat ovat "vihaisia" matalapaineella. Eivät ne vihaisia ole, ne vain haluavat lisääntyä. Kummastelin kun en ollut koskaan aiemmin ajatellut niin. Söin purkin tomaattimuikkua. Heppoinen aamiainen. Mieli vain ei tuossa vaiheessa tehnyt enempää. Ei löytynyt lenkeiltä kehrääjää eikä metsoa, siellä oli vain töyhtötiainen ja valkoviklo.

Leivonmäellä oli roskaamisen vastainen periaate, joten kannoin roskia mukanani. Harjunlahden uimarannalla roskista pääsi eroon. Ei ollut ketään uimarannalla. Haapasuon turvetuotantoalueella oli kyltti lintutornille. Tornilla oli hulppeat puitteet, paljon opaskilpiä ja sellainen rakennus jossa voi pitää sateensuojaa. Torni oli Vapon suurella rahalla rakentama. Lintuja siellä ei kyllä ollut muutamia kalalokkeja lukuunottamatta. Taisi olla pr-tarkoituksessa rakennettu. Jätin pyörän lukitsematta ja puomilla kävi joku paikkakuntalainen pyörällä. Siksi siirsin pyörän portin toiselle puolelle.

Haapasuon jälkeen tiellä tuli vastaan kettu. Leivonmäen ja nelostien risteyksessä lauleskeli viitakerttunen. Leivonmäellä oli kunnan ilmoitustaulu. Ensimmäinen, mikä siihen oli laitettu oli kuinka eri huumeet vaikuttavat. Lähetin Helsingistä ostamani kortin entiselle leivonmäkeläiselle tuttavalleni, juhannuspäivänä kun oli kaikki kaupat kiinni.

Leivonmäeltä jatkoin Etu-Ikolaan. Pysähdyin tämän tästä. Pyöräily oli kuin tervan juontia. Itikat kuitenkin pakottivat liikkeelle. Ajattelin, että sade on pehmittänyt hiekkatiet ja siksi ne ovat niin raskaita. Havumäessä oli tien varrella joutsenia, mutta en innostunut kumminkaan. Tämä tie meni ihan tienvarsikylttienkin mukaan Kangasniemelle, mutta kyltit tarjoilivat pitempää reittiä kuin mitä minulla oli mielessä. Kartan mukaan kaikkialla piti olla pelkkää jokivartta ja suota, mutta silti tie oli kumpuista. Ajattelin, että tämä oli esimakua Savon kumpuisuudesta. Myönteinen ajatukseni oli, ettei näin märällä ilmalla ainakaan tiet pölyä.  Kun kerrankin oli tasaista suota, muuttui tie suurikiviseksi ja hankalaksi. Olin tainnut tulla Savoon. Laatikossa ainakin näytti olevan Länsi-Savo -lehti. Syrjäteille ei paljon kilpiä pystytellä. Maanteiden kilpipolitiikka on ihmeellistä, tämä on väärä säästön kohde. Matka eteni hitaasti ja tie kiemurteli kaikkien mäkien kautta kunnes sitten yhdistyi suurempaan tiehen, joka myös oli soratie. GT:ssä näkyi, että tie yhdistyisi piankin päätiehen, mutta näin ei käynyt. Pidin Myllykankaalla vielä tauon. Sen jälkeen olinkin asfalttitiellä. Hännilänjoesta kävin täyttämässä pulloni vedellä. Vaikka oli kiva olla kovalla tiellä taas ensimmäistä kertaa niin se kiva loppui kun jurnutin kävelyvauhtia ja pysähdelle Kaihlamäkeä ylös. Ei sekään kuitenkaan ollut kuin jokin 50 metriä nousua, mutta sydän pamppaili kuitenkin. Alas sieltä tulin kyllä lujaa, siellä tuli päivän ja siihenastisen retken nopeusennätys. Täällä on siis kovempaa kuin "Luhangan Alpeilla". Vuorilahdella oli metsäviklo istumassa langoilla. Uuvuin vielä Pylvänälänmäessä ennen kuin tulin Joutsantien risteykseen ja Kangasniemelle. Täällä olen ollut aiemminkin.

Ehkäpä väsymys johtui ravinnosta. Kangasniemellä oli pizzeria auki. Tavoistani poiketen tilasinkin pizzan ja oluen, tuntui siltä, että kaiken tämän jälkeen ansaitsin sen. Halusin jäätelönkin, mutta pizzapaikassa ei ollut. Päivästä oli tullut paahteinen. Käsitin jotenkin pizzapaikan omistajan viittauksen väärin ja kun paikalla olevat lapsetkin hermostuttivat minua, meninkin jäätelöpaikan sijasta paikalliseen puistoon loikomaan nurmelle. Pian tuli mies kyselemään, onko kaikki kunnossa. Vakuutin kaiken olevan kunnossa ja että minä olin vain uupunut huonosti nukutun yön jälkeen. Mies tarjosi pullosta olutta.

Päätin lähteä liikenteeseen. Loppujen lopuksi voisin nukkua jossain Pieksämäen tien varressa. Kangasniemen jälkeen tuli huoltamoita. Ennen oli niitä pääteiden varsilla, mutta nyt ne kaikki slummiutuvat yhteen. Yhdessäkään en saanut ilmaa renkaisiin. Purkin "off-de-colognea" sain kun kahdesta paikasta etsin. 

Tie Pieksämäen suuntaan lähti varsin tasaisesti ja mukavasti, sitäkään ei kartasta katsomalla olisi ikinä arvannut. Pian kuitenkin tälläkin tiellä rupesi tulemaan mäkiä. Olin kuitenkin piristynyt Kangasniemen jälkeen. Yhdellä peltoaukeamalla lenteli hiirihaukka. Pilvet edessäpäin vaikuttivat tosi synkiltä. Ripotteli vähän sadetta. Pistin sadepuvun päälle, mutta jouduin sen riisumaan hetikohta taas uudestaan. Siellä oli Paratiisintie. Paratiisiin oli tie portilla kiinni, suljettu ihmisiltä aivan niin kuin Raamatussa. Savolaishuumoria saattaa olla ihan siinä, että paikka oli saanut nimensä lukitun portin takia.

Alajoella tuli vastaan P-paikka Kutemajärven rannalla. Ihan pakko oli mennä leiriytymään sinne, vaikka menohaluja oli vielä jäljellä. Rantasipi varoitteli kiihkeästi. Muutama sadepisara iskeytyi teltan kattoon, mutta siihen se jäi. Teltassa oli mukavaa ja lämpöistä. Pikkukäpylintuja lensi parveittain. Kiikaroin järvelle, se oli tosi köyhä, vesilintujakaan ei näkynyt missään.

View Larger Map

Tilastot:

Kunnat: Sysmä, Luhanka, Joutsa, Leivonmäki

• Aika: 4 t 59 min 41 sek
• Keskinopeus: 15,95 km/t
• Huippunopeus: 57,73 km/t
• Bussilippu Helsinki-Sysmä €28,70 + pyörä €2,90

Perjantainen bussi ei mennytkään Luhangantietä, koska oli juhannusaatto. Ilmoitin hyvissä ajoin Koiviston liikenteelle, että olisi pyörä tulossa. Ne tulivat sitten kahdella bussilla, toinen täyttyi jo Helsingissä.

Aina sen jälkeen kun jouduin palaamaan Sysmästä rengasrikon vuoksi Petra oli puhunut  "Sysmän kirouksesta", siitä, että asiat vain ei lutviudu toivotulla tavalla Sysmässä. Olipa kirousta tai ei, halusin päästä jo Sysmän alueelta pois, olinhan nähnyt jo Päijät-Hämettä tarpeeksi. Perjantainen bussi ei mennytkään Luhangantietä, koska oli juhannusaatto. Jouduin siis ensimmäiset kilometrit polkemaan vanhoja maisemia. Entisellä leiripaikallani oli matkailuauto. Judinsalossa pääsin kokeilemaan kevyemmillä vaihteilla ajamista. Tällä reissulla tulisi mummovaihteelle käyttöä. Vuorisalosta tulin alas 55,56 km/t. Judinsalossa oli valtavan pitkä kolmihuippuinen vuori, siellä tuli tämän päivän nopeusennätys. 

Vuoksensalmen sillalla tapasin pyörämatkailijan. Täällä on oltu kohteliaita, lapa on noussut tervehdykseen minulle. Arvelin, ettei naisen tule tervehtiä miehiä, niin minä en ollut aloitteentekijä niissä. Pyörämatkailija oli englannista ja oli matkalla Etelä-Eurooppaan. Hän oli lähtenyt Pohjois-Norjasta. Kerroin hänelle mitä oli edessä ja varoitin Pulkkilanharjun sillan teräsritilästä. Kerroin kuinka viime kerralla kumi oli puhjennut. Hän kokeili minun renkaitani ja sanoi minun matkaavan varsin pehmoisilla kumeilla, ehkäpä rengasrikko johtui siitä. Hänen matkansa Helsinkiin tulisi noudattamaan minun matkaani tänne. Sanoin, että Lahti-Helsinki -väli tulisi olemaan tylsä.

Taivas oli alkanut tummentua ja ennen Luhangan kirkonkylää rupesikin satelemaan. Yhdeltä rauhalliselta laiturilta sain vettä pullooni.

Tammijärvellä oli hienon näköinen mäkitupalaismuseo. Yllätyksekseni se oli auki ihan juhannusaattona. Kuulemma museon perustaja on itse ollut kyllästynyt jatkuvasti kiinnioleviin museoihin ja halusi siksi pitää museon aina auki. Otin runsaasti kuvia ja lisäsin Luhangan vaurautta ostamalla hihamerkin.

Tammijärven kylällä pysähtyessäni luulin että oli tanssiaiset kun kuului tanssimusiikkia. Kuitenkin siellä oli vain yksinäinen vanha mies, jolla oli mankka ikkunalaudalla.

Joutsan puolella oli naisjuoksija joka meni hirveää vauhtia, hyvä että pyörällä kerkesi perässä etenkin kun kirjasin aina silloin tällöin lintuhavaintoja ylös.

Tammimäkeen ylös menevä tie oli heti alkuun kelvoton. Sinne oli kaadettu vauvan nyrkin kokoisia kiviä tielle, jotka vierivät renkaan alta pois. Pyörää oli pakko taluttaa. Samalla itikat hyökkäsivät minun kimppuuni. Niitä oli ihan mustanaan. Täytyi pistää sadeasu päälle vaikka se hiosti. Talutin pyörää suurimman osan matkasta ylös. Näkötornista avautuva maisema ei ollut kovin ihmeellinen. Siinä oli kyllä avaruutta ja torni tarjosi levähdyshetken itikoista. Samalla huomasin, että lisää sadepilviä oli tulossa. Päätin, etten viihdy Tammimäellä tätä kauempaa.

Alastulorinteessä oli merkit polkupyörille. Venetahontien kautta siis opastettiin polkupyörät kulkemaan Tammimäelle. Ehkäpä opaste pyörille on jossain lähellä Joutsaa, mutta tässä vaiheessa se oli myöhäistä.

Mäen juurelta lähti tie vasemmalle eikä siinä lukenut mitään, kapoinen mökkitie. Poljin sitä jonkin matkaa ja se näytti jatkuvan pitemmälle. Yhdessä harjuleikkauksessa sen pohja oli niin pehmeää hiekkaa, että lensin ympäri. Savolainen sanoisi varmaan, että otin tupsluikkaiset tai jotain. Nyt olin yltä päältä hiekassa, minä ja pyöräni. Onneksi mitään ei ollut hajonnut.

Jatkoin tietä, jolla keskikohta oli niin pehmeä, että pyörä uhkasi kaatua ja reunatkin vaarallisia. Lopulta tulin järvelle, jossa oli mökkejä ja mökeillä ihmisiä, kun nyt oli kuitenkin juhannus. Koska näille laajoille suoseuduille eksyy, päätin kysyä tietä ja peseytyä. Mökissä oli ulkomaalaisia ja ne antoivat ymmärtää minun olevan lähellä kansallispuiston rajaa. Jatkoin siis tietä, joka muuttui paremmaksi. Kansallispuiston kyltti oli tien varressa oikealla. Vasemmalla tuli vastaan puomitettu tienpätkä, jossa kehotettiin hakemaan avain sinne matkailukeskukselta. Tämän oli pakko olla laavulle johtava tie.

Puolikota löytyi. Hetken istuskelin kodassa miettien yöpymistä ja itikkatilanne vaikutti sellaiselta, että oma teltta oli pystytettävä. Kokkasin itselleni runsaan aterian villisianlihaa ja papuja.

Sen jälkeen ajattelin, että tappio on vasta sitten tappio kun antaa tunnelman lopsahtaa. Päätin siis käydä uimassa. Harjujärven vesi oli ihanan lämmintä. Kuivasin itseni ja siinä kodalla istuessani rupesi satamaan entistä rajummin. Menin telttaan. Sadetta tuli ihan ryöppyämällä varmasti suurimman osan yöstä. Meteorologit eivät varmasti skarppaa syrjäseutujen sään ennustamisessa.

Aika: 4t 50 min 18 sek, keskinopeus 15,67 km/t, huippunopeus 52,07 km/t

Kunnat: Valkeakoski, Kangasala, Tampere

Näytä suurempi kartta

Heräsin siihen, että aamu sarastaa, mutta ei se ollutkaan aamu, vaan katulyhdyt. Olin joka tapauksessa ylhäällä neljältä.  Yöllä oli ollut kosteaa ja tuhnuista. Keittelin itselleni ruokaa viimeisillä spriillä ja ajattelin, että sillä lämmittää sekä pannun rooibosta että makkarat. Tuli haaleat makkarat ja haalea rooibos. Itikat olivat ihan viheliäisiä, joten lähdin jo varsin aikaisin liikenteeseen. Hämärässä näin Rantoontiellä lentelevän pöllön jonka määritin sarvipöllöksi. Kuuden maissa rupesin lähestymään Valkeakosken liepeitä kun kaupunki oli heräämässä aamuun. Kaupungin reunat olivat aika mitäänsanomattomia, mutta opasteet Kangasalalle menevälle tielle olivat asiallisia.

Matka Kangasalalle oli jurnuttavaa metsämaisemaa. Liikenne oli lisääntynyt. Ehkä minua kuitenkin häiritsi eniten se, että ilma oli vieläkin tuhjuinen ja pilvinen. Ei näkynyt Roine eikä Mallasvesi, mutta väliäkö niillä, kun olin kuullut, että niissä molemmissa olisi ollut sinilevää.

Kokkovuori oli niitä harvoja paikkoja, missä vesistöt näkyivät tielle.

Mukavasti aamulla pääsin Kangasalan tuntumaan, josta jatkoin Kaukajärvelle. Kuntakin vaihtui Tampereeksi ilman että sitä varten olisi kilpiä haaskattu. Kaukajärvellä tuli ihan kaupunkilaiset puitteet vastaan. Yritin käydä kirjastossa että olisin saanut pyöräilykartan, mutta kirjasto oli suljettu. Tiellä isä opasti pikkutyttöä koulutielle. Toinen käveli koulutiensä yksin ja vaikutti surulliselta. Hän on selkeästi ymmärtänyt ettei koulu ole kiva juttu.

Tampere rupesi tuntumaan Tampereelta vasta kun Viinikan kirkko tuli näkyviin Muotialassa. Kävin lintutornissa Iidesjärvellä. En ole aiemmin ikinä päässyt sinne, vaikka Nekalassa olen lapsuudessani ollut paljon. Kävin katsomassa myös Koskuentiellä lapsuusmaisemiani. Piha oli laitettu kauniisti, mutta sitä rumensi citymaasturi.

Pyörin Viinikassa, jonka jälkeen lähdin Hatanpään suuntaan. Siinä oli ensimmäinen todellinen tapporisteys, mutta bussi antoi minulle tietä ihan kummalliseen tyyliin, Helsingissä bussikuskit eivät anna kyllä yhtään tietä.

Minä kuitenkin eksyin Hatanpäällä enkä löytänyt arboretumia. Tässä vaiheessa ilma oli muuttunut aurinkoiseksi ja kauniiksi. Sen sijaan lähdin Pyynikille. Käväisin Eteläpuistossa. Se oli ollut homojen suosittua cruisailualuetta 1950-luvulla. Pyynikille oli sitten aika järeä nousu. Söin munkkipossun ja kävelin portaat ylös. Portaikossa jokin muija kutsui minua "sedäksi". Ehkäpä hänen on vaikea myöntää tuntevansa vetoa urheilullista naista kohtaan.

Tässä vaiheessa kaupunki rupesi myös näyttämään Tampereelta!

Rasakka nousu Pyynikille palkittiin huikaisevilla näkymillä.

Pyynikiltä lähdin Pispalaan. Pispala teki minuun vaikutuksen kauneudellaan. Ehkä porvarissuku on suojellut minua tältä paikalta tai jotain, mutta en ole aiemmin käynytkään täällä. Pispalasta laskeuduin Varalan urheiluopistolle. Urheiluopistoon liittyen oli ennen muinoin lesbohuhu, jota ei pystytä varmistamaan.

Tässä vaiheessa väsytti ja kuitenkin kaikki tiet kiipesivät harjulle. Olin eksyksissä. Tässä vaiheessa Taina soitti minulle ja sovin tapaamisen Tainan kanssa Tammelan torille tunnin päästä. Siinä vaiheessa olisin varmasti siellä vaikka joutuisin kiipeämään näkötornille asti.

Pispalassa on vaikea uskoa, että ollaan Suomen hallinnon alla. Liian kaunista suomalaiseksi.

No, minä sitten juttelin Tainan kanssa aurinkoisella torilla varmasti tunnin paikat, jonka jälkeen halusin mennä kertomaan terkut isoäidilleni siihen lähelle. Soitin ovisummeria, mutta isoäitini ei ottanut minua vastaan. Onneksi naapurit olivat paikalla niin ne kertoivat minulle ystävällisesti kaikki tämän kuulumiset ja sanoivat vielä sen, että mummolla on niin huono kuulo, ettei hän sen takia ymmärtänyt kuka vieras oli kysymyksessä. Taaskin törmäsin auttavaisiin ihmisiin. Päätin kuitenkin olla tyrkyttämättä itseäni mummon luokse, kun olin kuitenkin yllätysvieras. Sen sijaan lähdin pyöräilemään kaupungille. Löysin tieni Metsoon ja sain pyöräilykartan. Kävin ostamassa Stockmannilta itselleni uudet korvikset. Olo tuntui kovin alastomalta ilman niitä.

Olo on alaston ilman korviksia mutta olo ei ole alaston alastomana, hmmm.

Poljin pahamaineisen Hämeenkadun pyörätienkin pariin kertaan. Se oli sellaista slalomia ihmisten välissä kuin Helsingissäkin.

Pistin pyörän sitten paikallaisjunaan ja kuuden maissa olin sitten taas Hauhontiellä, Helsingissä.

Pyörien pysäköintikieltoon suhtaudutaan asianmukaisen piittaamattomasti. 

Tampereella pyöräilijöitä niin kuin opastetaan viitoilla. 

Aika: 2 t 25 min 26 sek, keskinopeus 16,77 km/t, huippunopeus 40,36 km/t

Kunnat: Valkeakoski

Näytä suurempi kartta

Leiri päättyi sunnuntaina kello 15 joten minulla oli kiireinen loppupäivä edessä. Etenkin minua huolestutti leirytymispaikan löytyminen. Leirille oli tullut eräs Remu pyörällä Toijalasta ja hän halusi lähteä minun mukaani. Minua myös mietitytti oikoreitti, jonka olin katsonut kartalta etukäteen. Se saattoi olla umpeenkasvanut. Ennen kaikkea ei olisi tarvinnut mennä Koivukujalle asti tai edes Haukilaan kun Mälkiäisestä pääsisi suoraan.

Minä ja Remu olimme ihan eri tahdissa ja yhdessä mäessä Remu joutui jopa taluttamaan pyöräänsä. Minulla oli myös koko ajan kiire ja ehtiminen mielessä. Tiemme erkanivat Ritvalassa. Minun ensimmäinen kohteeni oli lintutorni.

Reitti lintutornille näytti kulkevan parinkin sähköaidan yli. Onneksi aidassa ei kulkenut sähköä. Navetassa oli liikettä ja mietin, voisinko kysyä parempaa reittiä. Siellä kuitenkin äännähteli ihan jokin muu kuin ihminen. Torni näytti ränsistyneeltä. Itse järvi oli mahtava: heinätavi narisi, näin harmaahaikaran, joutsenia, pelloilla oli vielä lisäksi keltavästäräkki ja pikkulepinkäinen.

Ritvalan jälkeen ajoin Sääksmäen kirkonkylään. Se näytti kauniine kivikirkkoineen paikalta, jossa voisi viettää huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä minä vietän. Kartanolla esiteltiin Rapolanharjua kattavasti ja lähdin kiipeämään harjun päälle. Maisemat sieltä olivat huikaisevia. Vain prosentti koko Rapolan alueesta oli arkeologisesti tutkittu, joten sieltä voi löytyä vaikka mitä. Minä kiersin harjusupan, mutta haudat jäivät katsomatta kun ei ollut aikaa.

Sääksmäen kirkko on restauroitu, joten ehkä olisi ollut ajan haaskausta mennä sinne.

Jako suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen alueeseen kulki rautakaudella tällä tavalla.

Tämä oli suomalainen puoli. Rapolanharju taisteli globalisaatiota ja kaukomaitten kanssa yhdistymistä vastaan. Mikä Rapolanharju pitäisi linnottaa, ettei autokulttuuri tuhoaisi ihmisten suhteita toisiinsa ja elinympäristöönsä?

Tätä kautta kävivät Rapolaan ystävät.

Rapolasta pelasi kommunikaatio kaikkiin muihin linnavuoriin Vanajaveden rannalla. 

Rapolanharjun kauneus on innoittanut myös kansallismielisiä romantikkoja.

Vallonjärvelle mentäessä oli nätti koivikko. Muuta siellä ei oikein ollutkaan.

Rapolanharjulta suuntasin heti seuraavalle lintutornille, Vallonjärvelle, Valkeakosken keskustan tuntumaan. Pitkospuilla oli peukaloinen, mutta itse Vallonjärvi oli tyhjä. Pari sinisorsaa korkeintaan. Vallonjärveltä tien päällystystä oli uusittu eikä piennarta ollut lainkaan kunnes vasta kun käännyin Pispantallin suuntaan. Siellä tuli riesakseni myös kevyen liikenteen väylä.

Päättelin, että "Rantoontie" olisi oikea tie ja lähdin sitten polkemaan sinne sellaista mutkaista kivitietä. Lähellä sukuni syntysijoja näin oikein unelmaleiripaikan: Rantoon nuorisoseurantalon pysäköintipaikan! Se oli nurmikkoa, tyhjä ja itse talokin vaikutti elottomalta.

Tein pienen lenkin sukuni syntysijoille, otin valokuvia ja pohdiskelin geenijatkumoa itseeni. Vedentaka sen sijaan näytti olevan Rapolan vehreän alueen jatkumo lahden toisella puolella. Tämä oli samanlaista seutua kuin Sääksmäki.  Maalaistalojen lisäksi sieltä löytyi jokin juppitalokin. Elävät varmasti täysin eristyksissä siitä maasta ja maan historiasta millä talo seisoo.

Tässä kohden sukuni isäni puolelta syntyi 400 vuotta sitten siinä määrin, että siltä katsottiin aiheeksi periä veroa. Tämän maatalousmaan geenit ovat olleet muokkaamassa sitä DNA:ta, josta tuli minä. Nyt kun on geenimanipulaatio, niin tulevaisuuden lasten geeniperimää voi hakea sitten Monsanton laboratoriosta. 

Rantoon nuorisoseuran talon pysäköintipaikalla pistin teltan pystyyn illalla ja vihreää taustaa vasten toivoin ettei kukaan kiinnittäisi siihen huomiota. Kuulin illalla joitakin lenkkeilijöiden ääniä. Sen jälkeen huikkaili metsässä ilmeisesti sarvipöllö. Rupesin nukkumaan, mutta en nukkunut kovinkaan levollisesti. Paksu usva oli noussut Vedentaantielle ja yöstä muodostui nihkeänkostean kylmä.

Ajoaika 2 t  55 min 52 sek, keskiarvo 16,53 km/t, Huippunopeus 47,05 km/t

Näytä suurempi kartta

Aamu alkoi heti jalkakrampilla. Sen lisäksi olin hukannut korvikseni. Toinen niistä löytyi maasta, toista ei löytynyt mistään. Näillä eväillä lähti siis tämä päivä käyntiin.

Valtatieltä taas arvasin reitin 12 menevän pikkutietä juuri ennen isoa ylämäkeä. Arvaukseni osui oikeaan. Lahden jälkeen olen pystynyt arvaamaan reitin 12 kulun hyvin, tosin hetket jolloin nenä on kartassa tarjoavat kaivattua lepoa. Tie tosin muuttui pikkutiestä kovapohjaiseksi metsäautotieksi, jota reunustivat muun muassa nokkoset. Tuolloin en uskonut, että nokkonen polttaa vaatteitten läpi, mutta kyllä illalla olin jo eri mieltä.

Hauhon taidekartanolla on tehty tikuista asiaa. 

Kävin taidekartanolla pihassa ja en ollut kauhean vakuuttunut heinäseipäiden käyttämisestä taide-esineinä. Se on kyllä sellainen materiaali, josta on kauheasti ylitarjontaa. Tehdäänköhän tulevaisuudessa veistoksia autoista. Kartano oli kiinni vähän niin kuin kaikki nähtävyydet täällä. Taidekartanolla huusi palokärki. Läheisillä pelloilla lentelivät kurjet ja sepelkyyhkyt. Kun pääsin Portaantielle, tien reunasta lähti kolme pyytä lentoon. Vastaan tuli pyörällä emäntä ja hän toivotti minulle reippaasti hyvät huomenet. Ovat ystävällisiä nämä hämäläiset.

Tienvarsimaisemaa Hauhon Sotjalassa.

Hauholla on kuuluisan kirkontornin lisäksi myös kaunis historiallinen keskusta.

Tässäpä se kirkko josta jenkki sanoi "How" ja sakemaani "ho" ja josta tuli kylän nimi, mutta Hauho oli tosi idyllinen puutalokortteleineen. Hauholla oli viitat vanhaan tyyliin. Erityisesti arvostan soikiomerkkiä, joka puuttuu nykyisistä liikennemerkeistämme. Kaipailen myös kilometriviittoja takaisin. Hauholla oli ilman muuta myös "Hauhontie", se katu jolta olin lähtenyt Helsingissä ja siitä piti ottaa kuva.

 Vanhaa Hauhoa.

 Lähdin (Helsingin) Hauhontieltä torstaina ja tässä olen siis taas.

Jokaiseen pyöräilyblogiin kuuluu hauska paikannimi. Tämä oli sellainen. Vitsiälässä tosin ei ollut mitään vitsikästä, tiekin oli sellaista isokivistä soratietä.

Vitsiälässä tie muuttui rupusepeliksi ja polvi rupesi taas muistuttamaan olemassaolostaan ja vasenta jalkaa kramppasi. Olin tullut siihen tulokseen, että satulavaivojen takia istun satulassa vähän toispuoleisesti, minkä takia vasen jalka teki suurimman osan työstä ja oikea jalka joutui kurottumaan.

Alvettulan museosilta. Ajattelin, että tämäkin silta on postimerkissä, mutta se olikin Paraisten silta. 

Alvettulassa oli museosilta. Ei se ollut minusta kovin kummoinen, rakennettu joskus 1915 tai jotain. Paljon hienompi minusta oli Hauhon keskusta.  Pyöräily-GT -karttaan oli merkitty Alvettulan jälkeen lintujärvi. Se ei ollut kummoinen ja lisäksi kaukana tiestä. Näin pari joutsenta.  

Pirkammaa! 

 Tämä mullikka haastaa käsitykseni epäinhimillisestä tehotuotannosta.

Maakunta vaihtui Pirkammaaksi. Hauholla reitti 12 oli lähtenyt asfalttiteille ja nyt ihmettelin, miksi reitti ei oikaissut Köökinmäentien kautta. Köökinmäentien jälkeen jätinkin reitin 12 ja aloitin Saukontielle kipuamisen.

Tätä kivipeniksen kylmää erektiota ei olla mainittu Fillari-GT:n nähtävyyksissä. Se muistuttaa omalla tavoin kansalaissodasta. Valkoisten seisokki säilyi, punaisten lerpsahti. 

Saavuin Tykölänjärvelle, jossa piti käydä lintutornilla. Polkua reunustivat nokkoset, mutta ajattelin, ettei ne polttaisi puvun läpi. Polttivat sittenkin. Ai jai jai!

Kaiken kukkuraksi Tykölänjärvellä ei ollut edes kummemmin lintuja. Sinen ilmaantui eräs paikallinen lintuharrastaja, joka sanoi, että yleensä metsästyskauden alkupäivinä Tykölänjärvi täyttyy sorsista. No, nokikanoja siellä oli ja joutsen. Päätin jatkaa matkaa Kariniemeen.

Minulla poltteli loppumatkasta muukin. Ihan niin kuin satula olisi ollut tulessa, satulavaivat raastoivat alapäätäni. Vaikka matkaa ei ollut tälle päivälle tullut edes viittäkymmentä kilometriä, olin ihan ryytynyt. Toisaalta, olin vasta puolessa päivässä. Kariniemen pelloille tuli kurkia.

 Perillä Kariniemessä on hymy herkässä.

Asianmukainen lippu salkoon.

Foliohuone. Liiaksi toimistotöitä tehnyt oli ilmeisesti tullut hulluksi ja hänet oli suljettu tänne ja hänelle oli annettu vain nitoja ja hän oli iskenyt satoja niittejä lattiaan. Folio seinissä tuo mieleen avaruuden. Nano nano!

Onneksi minulla oli vettä mukana. Vanajavedessä velloi vahva sinileväkukinta. Kuulemma kaivovedessä saunalla oli colibakteereja suositeltua enemmän ja talolla oli vedessä liikaa fluoria. Ei pidä kaataa Kariniemessä kraanavettä järveen tai järvi saastuu!

Rohkea kuitenkin rokassa uipi ja niin kävin uimassa, mutta sen jälkeen suihkuun. Heikoissa kantimissa on jokamiehen oikeudet Suomessa kun kaikki rannat on mökitetty, mökeissä on pihat kuin kartanoissa ja järvivesikin on pilattu niin ettei sitä voi juoda eikä siinä voi edes uida! Sitten rikas myy kalliin majoituspalvelun, puhtaan veden ja vielä rantanäkymän. Jos ei ole rahaa tai halua sitä käyttää, joutuu elämään aika ahtaalla jokamiehen oikeuksineen.

Ajoaika 5 t 44 min, keskinopeus 15,97 km/t, huippunopeus 55,26 km/t

Kunnat: Lahti, Hollola, Hämeenkoski, Lammi, Tuulos, Hauho

 
Näytä suurempi kartta

Heti alkuun Lahdessa oli niin rasakka ylämäki ja vielä hiekkapohjainen, että pyörä piti taluttaa ylös kun se rupesi keulimaan eikä sitä saanut pysymään pystyssä. Ehkä jouduin siihen ylämäkeen vahingossa, reitti 12 kulki toisella puolen katua, mutta opasteet puuttuivat.  Toinen kova ylämäki menikin jo polkien ylös. Jos oli ylämäet jyrkkiä, niin oli laskukin: Huippunopeus 54 km/t. Ylhäältä avautui kaunis näköala Lahteen, mutta pusikkoa oli niin paljon, että kaupunki jäi vähän peittoon.

Minuun oli iskenyt kova halu mennä eteenpäin ja ensimmäinen pysähtymiskohde oli Hollolan Kutajärvellä. Sieltä löytyi heti alkuun ritariperhonen. Kutajärven lintutornilta ei näkynyt edes järvelle. Kalasääksi kuitenkin lekutteli järvellä. Ihan hyvä havainto! Käynti tornilla rauhoitti minua. Matkanteossa olikin jo hermostunut "kiireen" ja "kerkiämisen" tuntu.

Kärpässieni Hollolan Kutajärvellä

Lampi Kutajärven lehdossa.

Hollolan kirkonseudulla on yhdistettynä monen eri aikakauden rakennuksia sikin sokin sekaisin.

Hollolan takamailla maasto oli hyvin mäkistä.

Koski.  Kallio takana oli pilattu raapustelemalla siihen militanttia historiaa laguksista ja mannerheimeista. 

Kartassa lukee "Hämeenkoski", mutta eihän se koski voi olla hämäläinen kun kerta vesi virtaa nopeasti.

Maaston mäkisyys rupesi tuntumaan Lammin kohdalla todenteolla. Kanta-Hämeeseen ei suuremmin olla kuntakylttejä pystytelty. Oikean koiven polveen sattuu ja vasenta koipea kramppaa. Lammilla pysähdyin nauttimaan muutaman pullan paikallisessa leipomossa. Minua kun epäilytti pyörän jättäminen ison ruokakaupan eteen.

Lammin kirkko. Tämä on kuvattu postimerkissä, mutta siinä postimerkissä ei ollut kyllä noita puita, eikä myöskään mustaihoista henkilöä etualalla. 

Mitäs tutkittavaa perunassa on? Haiskahtaa geenimuunnellulle, jonka jälkeen peruna ei olekaan enää peruna. Sen jälkeen tutkimista löytyykin perunan syöjistä. (Päivitys 3.3.2010: Lammin perunantutkimuslaitokselle kaipaillaan geeniperunapeltoa. HS sanoo kuitenkin "Kenttäkoetta mutkistaa se, että Lammin perunantutkimuslaitosta uhkaa lopetus. Suomessa on tehty kenttäkokeita samantyyppisellä perunalla 2004-2007.").

Sankolan kyltissä on ämpäri, mikä selittää kylän nimen, ettei kukaan tee laulua siistä, miten kylä oikeasti sai nimensä. 

Sankolan jälkeen reitti 12 lähti pikkuisille metsäpoluille ja vähän isommille sorateille. Tuuloksessa vasenta jalkaa rupesi kramppaamaan oikein kunnolla. Söin toisenkin magnesiumtabletin ja lisäksi kaadoin kouraani suolaa, jonka söin sellaisenaan.

Tuuloksella on herännyt ylpeys oman kylän puolesta vähän liian myöhään.

Tuuloksessa oli paikallinen pyörällä, joka huomasi minun etsivän ilmeeni ja pakatun pyöräni ja hän sanoi: "Hämäläiseen tapaan ei kuulu udella toisten asioita, mutta minne sinä olet menossa?". Hän sitten opasti minua koko kylän halki. Hän oli katkera kuntaliitoksesta Hämeenlinnan kanssa. Hän sanoi Hämeenlinnan kerinneen syödä lupauksensa jo moneen kertaan.

Eipä ihme. Jättikokoisten kuntien tekeminen kuuluu autoilevaan maailmankatsomukseen. Amerikassa on flyover- osavaltioita, Suomessa on drive-through -kuntia. Autolla vain mennään eikä välitetä kunkin kunnan erityisluonteesta eikä tutustuta paikallisiin ihmisiin.

Pyhän Birgitan kirkko Tuuloksella.

 Tuuloksen kivikirkolla katkesi minun pyörästäni jalka yllättäen. Sen jälkeen minä rupesin etsimään yöpaikkaa, koska olin melkoisin kipeä jalkoineni, mutta kaikkialla oli vain taloja ja niiden pihamaita tai sitten metsä oli kivikkoista.

 Tältä näyttää myymäläauto sisältä. 

Tuuloksen Sairialassa yhytin myymäläauton. Kävi mielessä jos saisin sieltä jotain kramppeihin, sitä paitsi tuollainen instituutio oli pakko käydä kokemassa ennen kuin se katoaa. Lopulta ostin kuitenkin vain pussillisen pähkinöitä. Myymäläauton kuljettaja oli ystävällinen ja kyseli kaikki kuulumiset. Mainitsin meneväni Valkeakosken Kariniemeen. Hän tunsikin sen paikan. Kun olin bussipysäkillä syömässä pähkinöitä, hän ohitti minut ja heilautti kättä tervehdykseksi. Uskomattoman ystävällisiä ihmisiä!

 Kantarelleja ja yksi lampaankääpä. 

Ilta Hauhon Veljesmajan luona. Tuollaiselta järven pitäisikin näyttää jotta siitä voisi juoda.

 Lopulta oli pakko laittaa yösija kesämökkien lähimaastoon. Mökin nimi oli "Veljesmaja". Ajattelin pyytää lupaa yöpymiselle näin lähellä mökkiä, mutta mökki oli tyhjillään, aivan kuin naapurimökitkin. Telttaa pystyttäessäni huomasin, että paikkahan on täynnä kanttarelleja. Poimin niitä sekä yhden lampaankäävän. Illalla menin vielä uimaan järveen. Vesi oli kirkasta. Selkävedellä huuteli kaakkuripari. Käytin myös Veljesmajan huussia hyväkseni.

Peloistani huolimatta mikään remuporukka ei tullut mökeille illalla vaan sain nukuttua yöni rauhassa.

• Kenttäpullo 1 l
• Kokoontaitettava vesiastia 15 l Veden roudaamiseksi ja säilyttämiseksi lähinnä leiripaikalla tai pitkillä vedettömillä taipaleilla. Vedettömyys on Etelä-Suomen riesa. 
• Trangia
• Spriipullo 
• Näppylähansikkaat Trangia on kuitenkin nokinen. Noki siirtyy käsiin ja kohta kaikki paikat on noessa.
• Tulitikkuja (takkatikkuja) 
• Nallepuku Suomen puolustusvoimain lämmin alusasu
• Teltta Tena Polaris, painaa kuin synti. 
• Kevyt fleece-kesämakuupussi
• Makuualusta
• Lusikka-haarukka mallia puolustusvoimat
• Sadeasu
• Haglöfsin kalvotakki
• Fjällrävenin sadetta pitävät housut
• Kuusiokoloavaimia
• Puukko, sveitsiläinen linkkuveitsi
• Garmin eTrex
• muovipusseja
• nyöriä
• paristoja
• kännykkä ja laturi
• uimapuku
• saippuaa, hammastahna yms. hygieniatarpeita
• matka-apteekki (laastareita, siteitä, spriitä yms)
• hyttyspuikko
• kiikarit
• kamera
• reppu, pyörän sivulaukut, tarakkahihnoja ja pussi GPS:iä varten.

Muonaa

• Kananmunia (tarpeen vatiessa ostin paikan päältä)
• Suolaa
• Kaali-koskenlaskija-voi -muussia.
• Kermaa (ostin paikan päältä tarpeen vaatiessa) 
• Dijon-sinappia 

Pyörä

• Focus Cariboo Peak 2008, jossa renkaina Marathon Schwalbe plussat

Kun aamulla herään, niin kumi on tyhjä. Nyt pitää miettiä, miten tästä eteenpäin. Ainakin kokkaan heti alkuun aamiaista.

Täällä on pysäkkejä, mutta olen nähnyt vain yhden bussin kulkevan Luhangalle päin. Soitin numerotiedusteluun ja sain taksin numeron. Lähdin työntämään pyörää Korkeasaarensalmelle päin. Työntäessäni pyörää linnut varoittelevat voimakkaasti ja tielle ilmaantuu supikoira, joka murisee minulle. Uskomatonta! En ole aiemmin nähnyt supikoiraa missään.

Sysmän kirous oli saanut minut nujerrettua, siksi oli sen turha vihoitella enää minulle. Näin tien yli lentävän tikan, käpytikaksi liian kookas. Se laskeutui puuhun ja päästi vaimean "kjyk"-äänen. Puu oli koivu ja tikka oli valkoselkätikka! Tunnelma olikin ihan katossa kumin puhekamisesta huolimatta. Tällaista olin tullut tältä reissulta hakemaan!

Korkeasaarensalmella sain kutsuttua taksin apuun. Taksi oli ystävällinen. Hän vei minut Sysmän keskustaan ja siihen toiseen liikkeeseen, jossa huolletaan pyöriä. Minusta se edellisen liikkeen pitäjä oli vain antanut ymmärtää, että sieltä saisi pumpun. Ei siellä ryhdytty huoltamaan minun pyörää, siinä oli "ulkovaihteet" ja se, joka sellaista osaa huoltaa, on nyt kalassa lomalla. Ei auttanut muuta kuin pakata pyörä bussiin ja matkustaa takaisin Helsinkiin.

Helsingissä kävi ilmi, että renkaassa oli iso reikä lähellä venttiiliä, siis kumin yläpuolella. Schwalben Marathon Plus ei ollut sittenkään pettänyt minua. Oliko joku puhkaissut renkaan. Kiveä ei löytynyt.

Koska Schwalben Marathon Plus on niin vaikea rengas vaihdettavaksi, niin päätin seuraavalle pyörämatkalleni ottaa varapäällyrenkaan ja tietysti pumpun ja varasisärenkaita.

Näytä suurempi kartta

Petra oli kysellyt puhelimessa, olinko jo Radiomäellä. Olisiko sellainen päässyt menemään jo ohi. Tuskinpa, eiköhän se ole edessä. Koko yön olin kuunnellut liikennevalon ääntä. Liikennevalot olivatkin heti kohta edessä ja Radiomäki. Radiomäellä oli pyörätie suljettu, joten siirryin ajoradalle. Ajoin kieli keskellä suuta ja huomasin olevani Lahden ydinkeskustassa. Olin ajanut harhaan. Lahden keskusta näytti yhdentekevältä, joten se ei kiinnostanut edes turistimielessä.

Lahdessa oli sekavat pyörätiet eikä opasteita missään. Löysin kuitenkin oikean tien. Vähän epäröin lähteäkö Mukkulankadulle vaiko mennäkö suoraan. Tein uukkarin Mukkulankadulla ja meinasin törmätä paikalliseen pyöräilijään. Pyytelin anteeksi. Minua ei sittenkään huvittanut joutua toistamiseen eksyksiin Lahdessa.

Päätiellä oli joitakin hien pintaan vetäviä nousuja, niin kuin olin ajatellutkin. Täytyyhän Salpausselän ylittäminen jossain tuntua. Pyörätie seuraili päätietä kunnes se jätti minut rauhaan. Kuntakin vaihtui taas Hollolaksi. Tuuli puhalsi koko ajan vastaan, navakan puoleisesti.

Jämsäntie oli vilkkaasti liikennöity ja puuduttava. Järvi-Suomi ei esittäytynyt millään tavalla. Tämä oli samanlaista kuin Uusimaa paitsi että täällä oli enemmän liikennettä. Näin sentään kuinka lehmiä päästettiin laitumelle. Tämä ei ollut mitään tehotuotantoa.

Eiliset sateet olivat syöneet minulta  öljyt ketjuista. Pysähdyin huoltoasemalle Asikkalan kuntarajalla ja ostin itselleni öljyä. Sekä haarapääsky että räystäspääsky pesivät huoltoasemalla. Asikkalan kuntarajan lähellä oli toisella puolella pyörätieksi merkitty pätkä karkeaa soratietä. Päätin kuitenkin jatkaa pientareella.

Saavuin Vääksyyn. Tie jatkui yhteen suuntaan, pyörätie toiseen. Kiertäisikö pyörätie harjun? Iski kauhu, sehän menee kaikkein jyrkimmästä kohdasta ylös! Pyörä rupesi vähän keulimaankin, mutta sain poljettua sen ylös. Paljon pahempaakin on edessä, nyt ei saa antaa periksi. Ylhäällä oli portti, jossa luki "homo". Homoilta on vissiin portti suljettu Vääksyyn, vai onko pyöräilijät homoja.

Mitään opasteita harjun toisella puolella ei ollut. Sen sijaan että tämän kylkän keskusta olisi tullut, asutus harvenee ja pyörätie loppuu! Poljinko väärään suuntaan. Kysyin tietä - olin ajanut kaksi kilometriä harhaan! Luulisi, ettei Vääksyssä voi eksyä, vesi kahdella puolella ja harju keskellä, mutta onnistuin siinä sittenkin. Ilma oli kolea ja kostea ja vaihdoin itselleni sadevaatteet päälle Anianpellon kauppakeskuksen luona. Rupesi ripsottelemaan taas vettä.   Anianpelto, Vääksy, Asikkala, mitätön kylä, monta nimeä.

Jatkoin Vääksystä Pulkkilanharjulle, jota nostaa sen status kansallispuistona. En paljon katsellut maisemia tällä välillä, ilma oli synkeä ja tuuli navakasti. Odottelin vain pääseväni harjulle. Matka sinne tuntui loputtomalta. Tienviitat antoivat vaihtelevia kilometrimääriä sinne.

Pulkkilansalmella sillalla pyörätie meni metalliritilän yli. Ritilä oli inhottava ja sai pyörän kiemurtelemaan.  Pulkkilanharjulla oli kovasti liikennettä. Siellä ei ollut mitään ihmeempää tunnelmaa luonnon keskellä olemisesta.

Pulkkilanharjulla pyörätie oli karikkeen ja käpyjen peittämää tunnelmallista hiekkatietä, jota ajaminen oli kuitenkin vähän röykyytystä. Tie erkani autotiestä sen verran, että liikenteen melu pääsi ajoittain taukoamaan. Silloin tuli tunnelma luonnon keskellä olemisesta. Härkälintu oli Asikkalanselällä ja ryhtyi kiljumaan.

Saavuin karisalmen sillalle, joka toi mieleen San Franciscon. Sen vuosikin oli 1969, sama kuin syntymävuoteni. Toisella puolella Asikkalaa on tällainen Golden Gate, toisella puolen taas  on suljettu homoportti. Onkohan täällä hippejäkin?

Sillan jälkeen oli kioski, joka oli suljettu keskellä kesää. Infotaulut kertoivat Päijänteen kansallispuiston esittelevän lähinnä jääkautta. Keli oli sitten ollut ihan tunnelmaan sopiva. Kansallispuistoon liitettävä erämaisuus puuttui kyllä puistosta.

Jääkausitien jälkeen ilma rupesi lämpenemään ja oli aika vaihtaa taas kerran vaatteita. Kuntakin vaihtui Sysmäksi ja maisema Pulkkilanharjun kannasa oli jylhää.

Sysmässä ilma muuttui pian helteiseksi. Olin väsynyt. Tienvarret olivat täynnä mansikoita ja söin niitä kunnes vatsa kipeytyi.

Sysmän keskustaa lähestyttäessä minua rupesi väsyttämään. Oli taas aloitettava yösijan etsiminen. Sysmässä oli pyöräilykampanja. Merkitsin vihkoon päivän tuloksen.

Ostin Sysmässä ruokaa. Huomasin, että pyöriä oli pistetty nurin paikallisen marketin edessä. Se oli huono merkki. Käväisin kaupassa kuitenkin nopeasti. Sysmässä oli vilkasta, oli ilmeistä, että Sysmä oli turistipaikka.

Poljin toiselle puolen katua kirjastoon. Oli pakko päästä vessaan ja sitä paitsi voisin yrittää päästä siellä nettiin. Pääsinkin Sysmästä lähettämään terveiseni.

Kun tulin kirjastosta ulos, takakumi oli tyhjä. Ei voi mitenkään olla, minullahan on pistosuojatut renkaat! Jonkun oli taatusti täytynyt tyhjentää rengas sillä aikaa kun olin kirjastossa. Kyselemällä sain tietää paikan, missä Sysmässä korjattaisiin pyöriä. Pyöränkorjauspaikka oli kuitenkin sellainen etteivät ne ruvenneet vaihtamaan kumia, vaan sen sijaan renkaaseen pistettiin lisää ilmaa. Ajattelin tämän riittävän. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä.

Petra ehdotti minulle jäämistä Sysmään. En voinut leiriytyä avoimesti keskelle kylää niin kuin Lahdessa ja leirintä-alue maksoi rahaa. Päätin ottaa riskin ja jatkaa Luhangan suuntaan.

Luhangantien varressa oli useita järviä, mutta mitkään niistä eivät näkyneet tielle. Kärsin taas veden puutteesta. Kartan mukaan täällä piti olla uimarantakin, mutta mitään viittaa uimarannalle ei ollut.

Vihdoin saavun vedn äärelle, mutta vesi on mutaista. Näen järvellä joutsenparin ja niillä poikaset. Ensimmäistä kertaa elämässäni näen laulujoutsenen vastakuoriutuneet poikaset. Ne ovat vaaleampia kuin kyhmyjoutsenen poikaset.

Tie menee salmen yli. Ajattelen, että voin yöpyä täällä saarella jossain, tie varmasti seuraa rantaa. Tie nouseekin ylös mäelle. Kun tie laskeutuu rantaan, tiellä on levähdyspaikka. Päätän jäädä sinne yöksi. Levähdysalueen luona on kivikkoa. Siitä on vaikea löytää telttapaikkaa. Kiskon yhden kivistä irti telttapaikan alta. Siihen tulee valtava kuoppa. Kuoppa on kuitenkin parempi kuin kivi. Asetun yöpuulle. Varmasti rengas oli vain tyhjennetty. Jalkaani nykii ikävästi. Minua vaivaa vähän vasemman jalan iskiashermo.

Olin katsonut suorimman reitin Lahdentielle, Mellunmäen kautta. Halusin välttää Helsingin linnoitusvyön tykkitiet, mutta olin epäröivä kuitenkin uuden yhteyden suhteen. Jostain on kuitenkin aloitettava.

Tämä Mellunmäki-Länsimäki -väli paljastui tykkitieksi eli oli terävää kiveä pystyssä vaikka miten. Selvisin kuitenkin ensimmäisen kuntarajan yli Vantaalle. Länsimäessä lauloi sirittäjä.

Poljin Vaaralan kautta Hakunilaan. Hakunilaan oli ensimmäinen varsin täpäkkä nousu. Ajattelin, että tuollaisiin on syytä tottua tällä matkalla. Hakunilassa oli katkeileva pyörätie, joka ahdisti minua. Halusin päästä pyörätiestä eroon.

Siirryin polkemaan Lahdentietä. Tätä sitten taivaanrantaan. Päivästä oli luvassa helteinen, ainoastaan rannikolla sateita. No, enpä ole enää rannikolla. Kunta vaihtui Sipooksi, takaisin Vantaaksi ja sitten Keravaksi. Keravalla oli jokin avaruusaseman näköinen rakennus. Ennen kaikkea siellä loppui pyörätie. Seuraavan kerran pyörätie tuli vasta kun kunta muuttui Järvenpääksi.

Järvenpäässä edelläni suihki rullaluistelija, joka teki uukkarin eteeni yllättävästi, mutta yhteentörmäykseltä vältyttiin. Olin ajanut tätä tietä näin pitkälle, Lemmenlehdon risteykseen. Tämän jälkeen oli uutta.

Vastaan tuli Route 66:n kahvila. Tämä on pääkaupunkiseudun pyöräilykohteitten viimeinen tällä suunnalla. Eipä ole kaksinen. En mennyt edes sisälle, vaikutti jotenkin rähjäiseltä.

Mäntsälä on ensimmäinen uusi kunta minulle. Saavun Mäntsälän keskustaan ja menen kauppaan ja ostan itselleni jäätelön ja ryhdyn syömään sitä puistossa. Hyvä etten joudu paikallisen kaivurin päälleajamaksi. Puisto näyttää rähjäiseltä. Pari densoa liittyy seuraani kyselemään. He siirtyvät pian ulkonäköni kommentoimiseen, tiukka peppu ja terhakat rinnat ja olisi tarjolla parruakin. Minä kieltäydyn tarjouksesta ja sen sijaan kerron meneväni uimarannalle.

Mäntsälän pohjoisreunalla kiikittää pikkutikka. Lahdentie ylittää moottoritien ja radan. Tässä kohden oli merkitty karttaan jokin tunneli, mutta ei tässä mitään tunnelia ollut. Uudenmaan Lintupaikkaoppaan mukaan tien reunalla oleva Kaukalampi saattaa olla katsomisen arvoinen, mutta ei siellä tänään näkynyt mitään lintuja.

Saaren kylässä on puutarhat ja ennen kaikkea uimaranta. Uimarannalla käy melkoinen vilske. Minä arvelin alun perin, että voisin yöpyä täällä, mutta tämä on kuitenkin aivan liian lähellä ja päiväkin on vasta puolessa. Yöpymisen sijasta pidän täällä uimatauon. Uimarannalla kasvaa kauniita kukkia, en tiedä mitä ne ovat, ovatkohan villiintyneet läheisiltä puutarhoilta.

Uimaranta ei tyydytä minua. Vesi on likaista ja siinä on öttiäisiä. Nahka rupeaa palamaan. Onneksi aurinko on menemässä pilveen. Taidan polkea Päijät-Hämeen puolelle nyt kun menohaluja on kuitenkin. Orimattilan puolella pitäisi olla huoltoasema, josta varmasti saan vettä keittimeeni. Luonnonvettä reitillä ei olekaan. Ei oikein viitsi juoda mistään peltojen läheltä.

Päijät-Hämeen raja ylittyy. Tässä vaiheessa rupeaa ripeksimään vettä. Eihän sisämaassa pitänyt sataa, ehkä se on ohimenevä kuuro. Orimattilan puolella oleva huoltoasema osoittautui lakkautetuksi. Seuraava huoltoasema on Hollolan puolella.

Hollolan rajaa kohti polkiessa vettä rupeaa tulemaan kunnolla, ihan kaatamalla ja ryöppyämällä.  Lahdentiessä on uusi päällyste ja siitä lähtee jotain valkoista väriä sateen piiskaamana. Onko tiemerkinnät tehty liidulla?

Hollolan puolella oleva bensa-asema oli suljettu kanssa. Ehkäpä jokin spontaani bensa-asema tai muu vesipaikka tulee vastaan. Vastaan tulee pyöräilijä, joka moikkaa. Hän on lähtenyt Lahdesta. Tien ylittää jyhkeä rautatiesilta. Rupean saapumaan Lahteen. Odotellessani bussikatoksen suojassa näen naisen pyöräilevän rankkasateessa. Hän varmasti asuu lähellä kun ei välitä kastumisesta.

Eteen tulee kaikenmoista puutavaraliikettä ja autonromukauppaa ja business-parkia, mutta mistään ei saa vettä. Rupean lähdestymään Lahden keskustaa. Ohitan Hennalan kasarmin. Vihdoinkin tulee huoltoasema. Täytän vesivaraston, käyn kaupassa. Lähetän Petralle kortin. Hän ajatteli, etten selviäisi Lahteen asti ja tässä minä nyt olin.

Liikekeskuksen jälkeen oli hautausmaa ja pieni kaistale puistoa. Pystytän telttani sinne ja yritän olla huomaamaton. Illalla kuulen kuinka ihmiset hurraavaqt jossain kaukana. Täällä on meneillään jonkinlaiset urheilukisat. Kun herään keskellä yötä, on ihanan hiljaista. Voiko näin hiljaista tosiaan olla keskellä kaupunkia. Olin jo telttaa pystyttäessäni pannut merkille, ettei tämä ollut sellainen seutukunta, jossa nuoriso suuremmin viihtyisi illalla. Ei ollut pahemmin ravintoloita eikä yöelämää.